Vaaliohjelma

Viisi pointtia, joiden pohjalta aioin toimia:

1. Kaupunkien, kuntien ja paikallisyhteisöjen merkitys kasvaa. Aikamme viheliäisiä ongelmia, kuten nuorten syrjäytymistä, köyhyyttä tai ilmastonmuutosta ei ratkaista vanhoilla keinoilla. Monimutkaisessa maailmassa ei päde suunnitteluyhteiskunnan opit eivätkä valtiomiesten käskyt, vaan tarvitaan entistä enemmän mahdollisimman lähellä ihmisiä tehtäviä järkeviä ratkaisuja.

2. Päätöksenteko muuttuu. Maakuntauudistuksen suunta on oikealainen. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen siirtyy maakuntien vastuulle, on kunnilla enemmän tilaa hengittää ja keskittyä elinvoiman – koulutuksen, kulttuurin, liikunnan ja yritysyhteistyön kaltaisten asioiden edistämiseen. Kuntien toimintamahdollisuuksia parantaa myös valtakunnallisten normien väljentäminen ja erilaisten kokeilujen mahdollistaminen.

3. Koulutus on kaupungin tärkein tehtävä. Oppiminen on myös Suomen kohtalonkysymys – sen kautta voimme saavuttaa potentiaalimme yksittäisinä ihmisinä ja kansankunta. Kunnissa tehdään niitä koulutusratkaisuja, jotka näyttävät maamme tulevaisuuden suunnan. Olen toiminut monissa sivistyksen tehtävissä – opiskelijana, lukion tuntiopettajana, opiskelijapoliitikkona, sivistysvaliokunnan puheenjohtajan avustajana, eduskuntaryhmän sivistyspoliittisena sihteerinä sekä hallitusneuvotteluissa koulutuksen ja osaamisen työryhmän sihteerinä. Olisi hienoa antaa oma panos myös kotikaupungin asioiden edistämiseen ja oppia samalla itsekin uutta.

4. Vantaalla tapahtuu paljon positiivista. Työpaikkoja on enemmän kuin työikäisiä, lentokenttäkaupunki on Suomen portti maailmalle ja tehdyt investoinnit luovat uutta hienoa kaupunkikuvaa. Itse olen ylpeä kivistöläinen – kehäradan varrelle on syntymässä moderni ja hyvien yhteyksien päässä sijaitseva asuinalue kivijalkaliikkeineen ja viheralueineen. Vantaalaiset poliitikot eri puolueissa ovat tehneet hienoja työtä, ja tätä pitää jatkaa.

5. Eriarvoisuuden kasvulle stoppi. Kolikolla on aina kääntöpuolensa. Kasvun hedelmät eivät jakaudu Vantaalla kaikille ja myös kaupunginosien välillä on liian suuria eroja. Tulevien ratkaisujen ja investointien pitää tukea koko kaupungin hyvinvointia. Haluan tehdä duunia niiden vantaalaisten puolesta, joiden ääni ei muuten kuulu.


Politiikkaa ei tehdä kuitenkaan yksin. Kaikki jeesi on kampanjassa tarpeen. Toivottavasti voit olla tavalla tai toisella mukana!

Ei kommentteja: